Syksyllä 1956 koetun Suezin kriisin jälkeen Yhdysvallat joutui parantelemaan suhteita länsieurooppalaisiin liittolaisiinsa, jotka olivat syvästi pettyneet amerikkalaisten tuen puuttumisesta.
Neuvostoliiton lähetettyä lokakuussa 1957 Sputnik-satelliitin maata kiertämään tuli selväksi, ettei Yhdysvallat ollut enää haavoittumaton ydinasehyökkäyksiä vastaan. Siksi myös läntisessä Euroopassa heräsi epäilys, ettei Yhdysvallat enää tositilanteessa uskalla käyttää siellä ydinaseitaan pelätessään Neuvostoliiton vastaiskua.
Seurasi uusi vaihe ydinasekilpavarustelussa, jolloin amerikkalaiset toimittivat yhä lisää ydinaseistusta Eurooppaan. Neuvostoliittoa huolestutti erityisesti ydinaseiden antaminen Länsi-Saksan uusille asevoimille, vaikka niiden käytöstä edelleen päätti Yhdysvaltojen presidentti. Vieläkin uhkaavammiksi Neuvostoliitossa koettiin Yhdysvaltojen Turkkiin, Italiaan ja Englantiin sijoittamat keskikantaman ydinaseet, joilla voitiin nopeasti iskeä Moskovaan ja Leningradiin asti.