Vaikka yritykset Berliinin aseman määrittämiseksi vakinaiselle pohjalle eivät 1950-luvun lopulla johtaneet tuloksiin, Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton johtajien kesken sovittiin tilanteen rauhoittamisesta. Nikita Hrushtshev tiesi asemansa heikkouden ja pyrki nyt estämään arvovaltatappion, joka oli seuraamassa kyvyttömyydestä pakottaa länsimaat tunnustamaan DDR:n itsenäisyys ja Berliinin asema sen pääkaupunkina. Toisaalta myöskään Yhdysvaltojen presidentti Eisenhower ei halunnut kärjistää kriisiä Euroopassa. He sopivat, että keväällä 1960 pidettäisiin Berliinin-konfliktin ratkaisemiseksi kokous Pariisissa.

Hrushtshev sai amerikkalaisen tiedustelukoneen U-2 alasampumisesta Uralilla 1. toukokuuta sopivan aiheen peruuttaa osanottonsa Ranskan koolle kutsuman suurvaltojen huippukokouksen neuvotteluihin. Hän vaati jyrkkään sävyyn amerikkalaisia lopettamaan Neuvostoliiton alueelle suunnattujen vakoilulentojen jatkamisen.

Samalla tuli kaikille selväksi, että Neuvostoliitolla oli jo käytössään ilmatorjuntaohjuksia, jotka pystyivät estämään myös korkealla tapahtuvat lennot. Presidentti Eisenhower kielsikin tiedustelulennot Neuvostoliiton alueille. Niiden avulla hankittua tietoa oli nyt saatavissa uusilla tiedustelusatelliiteilla, jotka heti alkuun paljastivat, että Neuvostoliitolla oli käyttövalmiina vain muutamia mannertenvälisiä ohjuksia. Ne eivät vielä muodostaneet merkittävää uhkaa Yhdysvalloille, mutta tilanne saattoi lähivuosina muuttua.

Berliinin kysymyksessä jäätiin odottamaan uusia aloitteita, ja konflikti yhä jatkui. Se kärjistyi kriisiksi vuoden 1961 alkupuolella, kun presidentti Kennedy aloitti virkakautensa ja Nikita Hrushtshev vaati uudelleen muutosta Berliinin asemaan.