Vuonna 1962 Suomen hallituksen edustajat neuvottelivat asehankinnoista Neuvostoliiton ja Ison-Britannian kanssa. Painopiste oli ilmapuolustuksen hankinnoissa, jotka osoittautuivat kuitenkin poliittisesti arkaluontoisiksi ja monimutkaisiksi. Yhdysvallat halusi varmistaa, ettei Suomeen tulisi pommikoneiden ylilennot vaarantavia ohjuksia, kun taas sekä Neuvostoliitto että Iso-Britannia olisivat halunneet niitä myydä, kumpikin kuitenkin omilla ehdoillaan.

Kauppaneuvotteluissa Moskovassa talvella 1962 sovittiin ostettavaksi 15 kappaletta torjuntahävittäjiä MiG 21F ja tilattiin myös kolme patteria (70 kpl) ilmatorjuntaohjuksia. Kun Suomen hallitus kesällä 1962 päätti luopua ilmatorjuntaohjusten hankinnasta, päätettiin niiden sijaan ostaa kuusi MiG 21F -torjuntahävittäjää, jolloin yhteismääräksi tuli 21. Niiden pääaseistuksena olivat ilmataisteluohjukset. Koulutuksen mahdollistamiseksi ostettiin neljä MiG 15-harjoitushävittäjää.

Merivoimille ostettiin Neuvostoliitosta kaksi Riga-luokan fregattia, jotka Suomessa saivat nimet Hämeenmaa ja Uusimaa. Maavoimille ostettiin 12 kevyttä PT 76-panssarivaunua ja 15 kpl BTR 50 PK-kuljetuspanssarivaunuja sekä 40 kpl 130 mm kenttätykkejä. Ne tulivat Suomeen pääosin vuonna 1963.

Iso-Britannia tarjoutui myymään ilmatorjuntaohjuksia, mutta siihen Suomi ei suostunut. Sen sijaan Ilmapuolustusta vahvistettiin tilaamalla kolme suurkantamatutkaa, jotka tulivat käyttöön parin vuoden kuluttua. Neuvostoliittolaisten ilmataisteluohjusten hankinnan tasapainottamiseksi ostettiin Englannista 250 kappaletta panssarintorjuntaohjuksia, tyyppiä Vigilant, vaikka niiden tehokkuutta epäiltiin. Käytännössä Vigilantit osoittautuivatkin epävarmoiksi aseiksi. Lisäksi Englannista hankittiin merivoimille koululaiva, joka Suomessa sai nimen Matti Kurki.