Suomalais-norjalaisten suhteiden parantamista haittasi kylmän sodan kokonaistilanne, jonka puitteissa Norja oli vahvasti sidoksissa Naton sotilaalliseen organisaatioon. Norja oli osa Naton pohjoista vastuualuetta (AFNORTH), johon aluksi kuuluivat myös Tanska ja Pohjois-Saksa ja jonka komentajana toimi englantilainen kenraali. Esikunta oli Oslon lähellä. Toisaalta Norja oli asettanut rajoituksia liittolaistensa toiminnalle erityisesti Jäämeren rannikolla.

Norjalaiset epäilivät Suomen halua ja kykyä estää mahdollinen Neuvostoliiton hyökkäys Lapin läpi länteen. Norjan puolustus pohjoisessa keskittyi Suomen ”käsivarren” tasalle. Suomessa puolestaan arvioitiin Naton joukkojen kriisitilanteessa pyrkivän Norjasta etenemään Lapin tiestölle.

Norjan hallitus suhtautui epäluulolla presidentti Kekkosen aloitteisiin Pohjolan ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi, eikä rajarauhaehdotus saanut sen parempaa vastaanottoa. Liittolaisten kannalta oli tärkeää, ettei Norjalle annettu etuoikeuksia tehdä itsenäisesti aluettaan koskevia sopimuksia.

Suomen diplomatia ponnisteli Norjan-suhteiden parantamiseksi, mutta tulokset jäivät toistaiseksi laihoiksi. Toisaalta mitään kriisejä ei suhteisiin sentään syntynyt.