Suomen ulkopolitiikalle tuotti 1960-luvulla jatkuvasti ongelmia suhteiden järjestäminen jaettuun Saksaan. Neuvostoliitto painosti Suomea DDR:n (Saksan Demokraattisen Tasavallan) valtiollisen itsenäisyyden tunnustamiseen, mutta mitään kriisiä ei siitä kehittynyt.
Saksan liittotasavalta (Länsi-Saksa) puolestaan uhkasi katkaista suhteensa sellaisiin valtioihin, jotka tunnustavat DDR:n. Poikkeuksen teki Neuvostoliitto, johon molemmilla Saksan puolikkailla oli diplomaattisuhteet.
Vähitellen Saksan läntisen ja itäisen puoliskon keskinäiset suhteet alkoivat parantua 1960-luvun lopulta alkaen, joten myös Suomen oli helpompi jatkaa tasapuolisuuteen pyrkinyttä politiikkaansa. Koko ongelma poistui päiviltä Länsi-Saksan “uuden idänpolitiikan” myötä 1970-luvun alussa. Silloin Liittotasavalta ja DDR järjestivät keskinäiset suhteensa käytännössä kummankin valtion itsenäisyyden tunnustamisen pohjalle.
Kirjallisuutta
- Osmo Apunen, Linjamiehet (2005), s. 125 – 171
- Seppo Hentilä, Kaksi Saksaa ja Suomi (2003), s. 46 – 106
- Max Jakobson, Pelon ja toivon aika (2001), s. 368 – 388
- Jorma Kallenautio, Suomi kylmän rauhan maailmassa (2005), s. 153 – 169
- Pertti Salminen, Puolueettomuuden nimeen (1995), s. 291 – 298
- Timo Soikkanen, Presidentin ministeriö (2003), s. 252 – 259
- Juhani Suomi, Presidentti (1994), s. 119 – 134 ja 314 – 328
- Juhani Suomi, Suomi, Neuvostoliitto ja yya-sopimus (2016), s. 275-307
- Pekka Visuri, Idän ja lännen välissä – puolustuspolitiikka presidentti Kekkosen kaudella (2. p. 2016), s.130-205