Persianlahden sota vuoden 1991 alussa oli monessa mielessä maailmanpolitiikan tapahtumien rajakohta. Se osoitti jo konfliktien painopisteen siirtyneen Eurooppaan keskittyneestä kylmän sodan asetelmasta Lähi-itään, missä nyt käytiin todella “kuuma sota”. Lähi-idän tilanne ei sillä suinkaan selkiytynyt, vaan konfliktit jatkuivat ja muuttuivat yhä monimutkaisemmiksi.
Kylmän sodan päättyminen toi myös näkyville monia ”jäätyneitä konflikteja”, kun suurvaltojen johtaminen blokkien järjestyksenpitokyky alkoi heiketä. Liittovaltioiden hajotessa alueiden kiistat voimistuivat. Selvimmin tämä ilmeni Balkanilla Jugoslavian alueella ja Kaukasiassa.
Vaikka Balkanilla sodittiin lähivuosina, maailmanpolitiikan huomio kohdistui yhä enemmän eteläiseen Aasiaan, etenkin tärkeille öljyalueille. Syntyi käsite ”laaja Lähi-itä”, joka konfliktialueena käsitti alueita alkaen Pohjois-Afrikasta sekä päätyen eteläiseen ja Keski-Aasiaan. Puhuttiin myös sivilisaatioiden tai kulttuurien yhteentörmäyksestä, kun uskontopohjaiset konfliktit alueiden rajapinnoilla yleistyivät.
Kaakkois-Aasiassa oli sodittu raskaasti kylmän sodan aikana, mutta sen päättyminen myötävaikutti tilanteen vakautumiseen. Sotien jäljiltä tuhot olivat suuret. Monessa maassa oli raivaamatta paljon miinoja vaarantamassa peltojen viljelystä.