Neuvostoliiton hajoaminen lamautti talouden toimintakyvyn moneksi vuodeksi. Tiukasti keskusjohtoinen suunnitelmatalous oli perustunut tuotantoprosessien hajauttamiseen eri puolille laajaa maata, joten itsenäistyneet tasavallat eivät, Venäjää ehkä lukuun ottamatta, olleet toimivia taloudellisia yksiköitä vaan keskusjohdon alihankkijoita.
Kun neuvostovallan purkamisen yhteydessä valtion omaisuutta laajalti yksityistettiin ja myös katosi, oli seurauksena lähes vuosikymmenen kestänyt sekava tilanne. Oli ymmärrettävää, että sen aikana poliittinen vakaus jatkuvasti vaarantui ja koettiinkin vielä monia kriisejä. Valtion omaisuuden myymisen yhteydessä tapahtui paljon väärinkäytöksiä, jotka heikensivät kansalaisten luottamusta hallituksen kykyyn ylläpitää yhteiskunnan perustoimintoja. Jotkut äkkiä rikastuivat mutta vielä useammat köyhtyivät.
Kirjallisuutta
- Walter Clemens, The Baltic Transformed (2001), s. 39 – 54
- Jeremy Isaacs – Taylor Downing, Cold War (1998), s. 355 – 421
- Max Jakobson, Tilinpäätös (2003), s. 244 – 285 ja 317 – 336
- Henry Kissinger, Diplomacy (1994), s. 762 – 803
- Walter LaFeber, America, Russia, and the Cold War, 1945 – 2000 (2002), s. 333 – 369
- Matti Lukkari, Viron itsenäistyminen (1996)
- David Marples, The Collapse of the Soviet Union 1985 – 1991 (2004)
- David Mason, Revolution and Transition in East-Central Europe (1996), s. 51 – 154
- Jack Matlock, Reagan and Gorbachev (2004)
- Martin McCauley, Russia, America and the Cold War 1949 – 1991 (2004), s. 82 – 101
- Olav Njolstad (ed.), The Last Decade of the Cold War (2004)
- Silvio Pons – Federico Romero (eds.), Reinterpreting the End of the Cold War (2005); Robert Service, The End of the Cold War 1985-1991 (2015), s. 400-472
- Venäjän historia (2002), s. 494 – 549; Dmitri Volkogonov, The Rise and Fall of the Soviet Empire (1999), s. 299 – 529
- Pekka Visuri, Maailman muutos ja Suomi (2011), s. 40-46
- Odd Arne Westad, The Global Cold War (2005), s. 364 – 395