Euroopan yhteisöstä oli tulossa sekä taloudellinen että poliittinen liitto, Euroopan unioni, joten Suomen oli jäsenhakemuksen jättämisen yhteydessä luovuttava puolueettomuuden korostamisesta. Sitä ennen presidentti Koivisto varmisti Euroopan yhteisön johtajilta, että unionin jäsenyys ei edellyttänyt jäsenyyttä Natossa tai Länsi-Euroopan unionissa (WEU:ssa). Naton päämajassa käydessään hän sai järjestön pääsihteeriltä tiedon, ettei Nato ollut kiinnostunut jäsenkuntansa laajentamisesta.
Turvallisuuspoliittinen linja määritettiin Ruotsin tapaan toteamalla, että Suomi oli “sotilaallisesti liittoutumaton”. Jäsenyysneuvottelujen yhteydessä Suomi kuitenkin vakuutti, ettei Euroopan unionin tiivistyvää ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan vaikeutettaisi.
Kirjallisuutta
- Mauno Koivisto, Historian tekijät (1995), s. 517-560
- Erkki Pihkala, Suomalaiset maailmantaloudessa keskiajalta EU-Suomeen (2001), s. 221-276
- Olli Rehn, “Odottavasta ennakoivaan integraatiopolitiikkaan?” teoksessa Tuomas Forsberg – Tapani Vaahtoranta (toim.), Johdatus Suomen ulkopolitiikkaan (1993)
- Mika Wigrén, “Kansantalous” teoksessa Tapio Raunio ja Matti Wiberg (toim.), EU ja Suomi (2000)
- Pekka Visuri, Maailman muutos ja Suomi (2011), s. 59-79