Todelliseen kokeeseen Suomen ulkopolitiikan johto joutui Neuvostoliiton hajoamisen kiihtyessä ja toisaalta sitä vastustavien vanhoillisten kommunistien vastarinnan voimistuessa vuoden 1990 lopulla. Suomeen kantautui Moskovasta varoituksia mahdollisesta vallankaappauksesta. Maltillisena pidetyn ulkoministeri Eduard Shevardnadzen ero joulukuussa oli jo konkreettinen ennusmerkki tilanteen kiristymisestä.
Taustana oli myös Kuwaitin kriisin kärjistyminen elokuussa 1990 ja Persianlahden sodan alkaminen talvella 1991. Suomi joutui ottamaan kantaa erityisesti YK:n puitteissa, sillä Suomi oli turvallisuusneuvoston jäsen. Suomi valittiin johtamaan Irakin vastaisten pakotteitten komiteaa.