Vuosikymmenen lopulla tapahtunut Keski-Euroopan poliittisen ja sotilaallisen tilanteen perustava muutos paransi luonnollisesti myös Suomen asemaa. Blokkien välisen suursodan vaara poistui, mutta vielä ei ollut varmuutta siitä, kuinka kylmän sodan asetelmien purkaminen tulee lopulta onnistumaan idän ja lännen välialueilla.
Suomen puolustusvoimien rooli ja itsenäisen puolustuskyvyn merkitys kirkastuivat, kun sotilaalliset uhkat eivät enää tuntuneet ylivoimaisilta Suomen voimavaroihin nähden.
Uudessa tilanteessa haluttiin varmistaa, että kylmän sodan ja yya-sopimuksen kauden jälkeen Suomella olisi sellaista omaa puolustuskykyä, joka yhdessä Ruotsin kanssa toimisi rauhoittavana tekijänä Pohjois-Euroopassa.
Kirjallisuutta
- Jorma Kallenautio, Suomi kylmän rauhan maailmassa (2005), s. 397-441
- Ermei Kanninen, Suomen puolustus (1994), s. 1-85
- Mauno Koivisto, Kaksi kautta I (1994), s. 200-203 ja Historian tekijät (1995), s. 26, 41-91, 199-203 ja 483-487
- Kolmannen parlamentaarisen puolustuskomitean mietintö (1981)
- Suomi ja kriisit (2003); Juhani Suomi (toim.), Näkökulmia Suomen turvallisuuspolitiikkaan 1980-luvulla (1980)
- Juhani Suomi, Umpeutuva latu (2000), s. 538-734, Pysähtyneisyyden aika (2005) ja Suomi, Neuvostoliitto ja yya-sopimus (2016), s. 429-644
- Pekka Visuri, Totaalisesta sodasta kriisinhallintaan (1989), s. 219-245
- Pekka Visuri (toim.), Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan linjaukset (2003), s. 31-36