Suomen taholta vakuutettiin johdonmukaisesti, että yya-sopimukseen sisältynyttä puolustusvelvoitetta noudatetaan, muta tämä ei edellyttänyt rauhanaikaista sotilasyhteistyötä. Se rajoittui vain vierailuvaihtoon, sotilasurheilutapahtumiin ja yksittäisten upseerien komentamiseen neuvostoarmeijan järjestämille kursseille.
Kalustohankinnat Neuvostoliitosta ja niihin liittyvä koulutus toteutettiin entisillä varovaisilla periaatteilla, jolloin vältettiin kaikenlaista sitoutumista itään. Suomi ei sallinut ulkomaisten sotilaskouluttajien tuloa alueelleen, vaan kalustohankintojen vaatima koulutus tapahtui myyjämaassa. Myöskään yhteisiä sotaharjoituksia ei pidetty missään muodossa.
Käytännössä nämä linjaukset toimivat hyvin.
Kirjallisuutta
- Jorma Kallenautio, Suomi kylmän rauhan maailmassa (2005), s. 391-396
- Matti Lukkari, Lauri Sutela (2003), s. 141-194
- Juhani Suomi, Taistelu puolueettomuudesta (1994), s. 548-557, Liennytyksen akanvirrassa 1998), s. 288-301, Umpeutuva latu (2000), s. 421-447 ja Suomi, Suomi, Neuvostoliitto ja yya-sopimus (2016), s. 307-371
- Urho Kekkosen päiväkirjat 3, 1969 -74 (2003), s. 235-253
- Pekka Visuri, Idän ja lännen välissä – puolustuspolitiikka presidentti Kekkosen kaudella (2. p. 2016), s. 189-222