Neuvostoliiton asenne Suomen puolueettomuuspyrkimyksiä kohtaan oli kaiken aikaa hieman kiristynyt 1950-luvun lopulta alkaen. Nikita Hrushtshevin kukistuttua 1960-luvun puolivälissä Neuvostoliiton uusi johto kovensi linjaansa idän ja lännen välisessä ideologisessa ja valtapoliittisessa kamppailussa, vaikka se samalla pyrki voimistamaan liennytystä suhteissaan Yhdysvaltoihin.
Vuonna 1968 Moskovassa tehty päätös turvautumisesta asevoimaan Tshekkoslovakian itäblokista irtautumisen estämiseksi syntyi tuollaisen ajattelun tuloksena. Sen seuraukset heijastuivat pian myös Pohjolaan.
Vaikka Tshekkoslovakian kriisi ei koskenut suoranaisesti Suomea, oli jo asevoimien käyttö sinänsä osoituksena Neuvostoliiton päättäväisyydestä pitää kiinni vakiintuneesta vaikutuspiirien jaosta. Tämä tiesi vaikeuksia Suomen pyrkimyksille saada lisää liikkumavaraa kauppapolitiikassa, jotta taloudellinen kilpailukyky voitaisiin säilyttää Länsi-Euroopan markkinoilla integraation edetessä.