Lännessä Suomea ryhdyttiin 1970-luvun alkupuolella yhä useammin kutsumaan puolueettomaksi maaksi, mikä herätti Neuvostoliiton epäluuloja. Taustalla oli Suomen pyrkimys tiivistää taloudellisia suhteita länteen ja hankkia kannatusta Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin pitämiselle.
Suomalaisessa ulkopolitiikan keskustelussa ja tutkimuksessa puolueettomuuden ja puolueettomuuspolitiikan määrittely saivat keskeisen sijan. Suomalaisesta puolueettomuustulkinnasta kiinnipitäminen oli samalla kannanotto yya-sopimuksen sotilasliittoluonnetta vastaan ja etäisyyden pitoa Neuvostoliiton ylivaltapyrkimyksien suhteen. Neuvostoliitto piti kiinni omasta tulkinnastaan, jonka mukaisesti yya-sopimus muodosti maiden naapurimaiden välisten suhteiden perustan ja edellytti Suomen toimivan sen mukaisesti. Siksi tuota vaihetta voidaan hyvällä syyllä kutsua ”kamppailuksi Suomen puolueettomuudesta”.
Kirjallisuutta
- Osmo Apunen, Linjamiehet (2005), s. 167-281; Max Jakobson, Tilinpäätös (2003), s. 113-136
- Jorma Kallenautio, Suomi kylmän rauhan maailmassa (2005), s. 223-387
- Keijo Korhonen, Sattumakorpraali (1999), s. 156-177
- Henrik Meinander, Tasavallan tiellä (1999), s. 358-447
- Kimmo Rentola, Vallankumouksen aave (2005)
- Jukka Seppinen, Urho Kekkonen – Suomen johtaja (2004), s. 517-546
- Timo Soikkanen, Presidentin ministeriö (2003), s. 253-271
- Juhani Suomi, Taistelu puolueettomuudesta (1996)
- Juhani Suomi, Suomi, Neuvostoliitto ja yya-sopimus (2016), s. 307-412
- Klaus Törnudd, Sanat ja teot (1982) ja Turvallisuus on oven avaamista (2005), s. 55-68