Ilmakehässä matalalla lentävien aerodynaamisten ohjusten eli ”risteilyohjusten” tuottama ongelma tuli suomalaiseen keskusteluun jo 1970-luvun lopulla, kun Naton piirissä käytiin keskusteluja uusien keskikantaman ydinaseiden hankkimisesta. Risteilyohjuksia oli ollut käytössä jo 1950-luvulla, mutta nyt niiden tekninen kehittäminen oli edennyt siinä määrin, että ne muodostivat entistä vakavamman uhan. Ongelma koski myös välialueen maita, joilta voitiin vaatia niiden torjumista omalla alueellaan.
Suomen kannan esitti presidentti Kekkonen varoittamalla Tukholmassa vuonna 1978 pitämässään puheessa risteilyohjusten kehittämisen tuoman tilanteen vaarallisuudesta pienille puolueettomille maille. Hän arvioi, että ne joutuvat helposti “suurpoliittisten spekulaatioiden” piiriin, kun herää kysymys ohjusten lentoradoista ja torjuntamahdollisuuksista. Ohjusten torjunta oli kuitenkin erittäin vaativaa jopa suurvaltojen voimavaroilla.
Presidentti Kekkonen tunsi 1970-luvun lopulla voimiensa heikkenevän, ja samalla hän totesi merkkejä kylmän sodan tilanteen uudesta kiristymisestä ja ulottumisesta myös Pohjolaan. Hän palautti mieleen Suomen turvallisuuspolitiikan peruskysymyksiä kirjassa Tamminiemi, joka julkaistiin vuonna 1980.