Itäblokin ideologinen sodankäynti oli olennainen osa kokonaisstrategiaa. Propagandakampanjoita käytiin keskitetysti johdettuina. Ideologia katsottiin tällöin merkittävästi voimasuhteisiin vaikuttavaksi tekijäksi.
Tutkijoita on erityisesti askarruttanut kysymys, oliko Stalinin toisen maailmansodan jälkeen julistama ideologinen kamppailu osoitus hyökkäyksellisestä vai puolustuksellisesta strategiasta. Koko itäblokin piirissä järjestelmää leimasi jyrkkä ”stalinismi”, joka ei suvainnut sisäpolitiikassa minkäänlaista vastarintaa.
Uudemmassa tutkimuksessa itäblokin päätöksenteosta on päädytty toteamaan, että Stalinin jyrkät toimet pohjautuivat lähinnä käsitykseen Neuvostoliiton ja sen liittolaisten selvästä alivoimaisuudesta talouden alalla ja myös sotilaallisesti, niin kauan kuin Yhdysvalloilla oli ehdoton ydinaseylivoima.
Voimasuhteiden tasoittamiseksi Neuvostoliitto kävi ideologista kampanjaa, joka oli tarkoitettu vahvistamaan uskoa kommunismin paremmuuteen ja lopulliseen voittoon. Siihen liittyi sisäisen eheyden ja uskollisuuden varmistaminen tarvittaessa äärimmäisen kovin keinoin. Suhteissa ulkomaihin Stalin oli kuitenkin varovainen ja vältteli erityisesti joutumasta suoraan yhteenottoon Yhdysvaltojen kanssa.