Ajan myötä tarkastelukulmia on tullut lisää ja kuva kylmän sodan ajasta on kaikkiaan monipuolistunut. Nykyisin arvioissa korostetaan entistä enemmän kokonaisuuden merkitystä, jolloin myös Aasian tapahtumien ja erityisesti Kiinan painoarvo on kasvanut.
Dramaattinen Kuuban kriisi pidettiin hallinnassa lähinnä siksi, että suurvalloilla ei ollut varaa päästää tilannetta kärjistymään ydinsodan asteelle. Toisaalta Korean, Vietnamin ja Afganistanin sodat olivat esimerkkejä tuhoisista “kolmannen maailman” sodista, joissa suurvallat olivat osapuolia joko suoraan tai toista puolta tukien.
Kylmän sodan perusasetelmana oli 1950-luvun alusta lähtien maapallon laajuinen kahden blokin vastakkainolo, joskin niiden välissä oli koko ajan huomattava määrä puolueettomia ja sitoutumattomia valtioita. Myös Afrikka ja Etelä-Amerikka pysyivät pitkään blokkijaon ulkopuolella. Lopulta 1960-luvulta lähtien lähes kaikki maailman maat olivat joko kamppailun osapuolia tai läheisesti kytkeytyneitä kylmän sodan asetelmiin.
Ydinasevarustelun kalleus ja riski tuhoisan ydinsodan alkamisesta pakottivat suurvallat 1960-luvun lopulla etsimään tietä liennytykseen. Seuraavan vuosikymmenen alussa saatiin aikaan sopimus ydinaseistuksen rajoittamisesta. Euroopassa liennytys rauhoitti kamppailua Saksasta sekä mahdollisti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin pitämisen.