Yhdysvaltojen ulkopolitiikan johdossa pantiin jo merkille Neuvostoliiton kiristynyt asenne yhteistyöhön lännen kanssa ja erityisesti kommunistisen ideologian esille nostaminen. Siihen liittyi kiista Saksan miehityksen periaatteista ja sotakorvauksista. Kuitenkin kesti vuoden 1947 puolelle, ennen kuin maailmansodan voittaneiden suurvaltojen välien rikkoutuminen tuli yleiseen tietoisuuteen.
Vaikutusvaltainen kolumnisti Walter Lippmann kuvasi syntynyttä tilannetta “kylmäksi sodaksi”, joka ei ollut sotaa mutta ei myöskään selvästi rauhan aikaa. Tuo nimitys yleistyi nopeasti, ja se on jäänyt elämään yli 40 vuotta kestäneen ajanjakson symbolina.
Lippmannin arvion mukaan silloin alkaneessa uudentyyppisessä konfliktissa, kylmässä sodassa, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat asettuneet toisiaan vastaan mutta eivät uskaltaneet käyttää sotilaallista voimaansa suoraan hyökkäykseen. Sen sijaan vastapuolta yritettiin horjuttaa epäsuorilla menetelmillä, erityisesti pyrkimällä vastapuolen yhteiskuntien sisäiseen heikentämiseen taloudellisilla ja ideologisilla vaikutuskeinoilla.
Kirjallisuutta
- Winston Churchill, Triumph and Tragedy (1954), s. 480 – 584
- John Lewis Gaddis, Strategies of Containment (1982)
- Hermann Graml, Die Alliierten und die Teilung Deutschlands (1985)
- Jeremy Isaacs – Taylor Downing, Cold War (1998), s. 23 – 36
- Vojtech Mastny, The Cold War and Soviet Insecurity (1996)
- W.R. Smyser, From Yalta to Berlin (1999), s. 17 – 51; Hugh Thomas, Armed Truce (1986), s. 3 – 103