Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä sotarikoksia tutkittiin ja rangaistukset määrättiin niissä maissa, joiden kansalaisia tekijät olivat olleet. Monessa tapauksessa tuomiot jäivät lieviksi tai syytetyt vapautettiin kokonaan. Toisaalta on otettava huomioon, että verrattuna toisen maailmansodan hirmutekoihin sotarikoksien määrä tai laatu ei silloin yleensä ollut samaa luokkaa.

Toisen maailmansodan liittoutuneiden johtajien kesken oli aluksi vallalla mielipide, että Saksan ja Japanin sekä niiden liittolaismaiden sodanjohtajat voidaan pidättää ja teloittaa suoralta kädeltä. Yhdysvaltojen hallitus painotti samalla, että hyökkäyssotaan ryhtyminen ja sen käyminen ovat sinänsä pahimman laatuisia sotarikoksia, eivätkä mitkään lieventävät seikat tule kysymykseen. Jaltan konferenssissa nuo periaatteet hyväksyttiin alustavasti, mutta sovittiin myös, että tapausten tutkinta jätetään sodanjälkeiseen aikaan.

Saksan antautumisen jälkeen sen tärkeimmät johtajat pidätettiin. Kesällä 1945 liittoutuneet päättivät periaatteista, joilla sotarikosoikeudenkäynnit järjestetään. Sopimus asiasta syntyi Lontoossa 8.8.1945. Tällä tuli olemaan huomattavaa vaikutusta myös Suomelle, sillä uusi sotarikosten määrittely ulotettiin koskemaan myös Saksan liittolaismaiden poliittisia johtajia.