Paasikiven kausi päättyi Porkkalan vuokra-alueen palautukseen. Suomessa oli jo keväällä 1955 pantu merkille myönteisenä signaalina Itävallan valtiosopimuksen syntyminen. Itävallasta saatiin myös vihje Porkkalan palauttamisen mahdollisuudesta.
Taustana tukikohdasta luopumiselle oli vähitellen käynnistynyt muutos Neuvostoliiton sotilasopissa. Kauaksi kantavat ydinaseet asetettiin nyt selvästi tavanomaisen aseistuksen edelle. Porkkalan tukikohta ei ollut enää tärkeä edellytys Suomenlahden sulkemiselle.
Presidentti Paasikivi pohti kautensa lopulla, pitäisikö kymmeneksi vuodeksi tehty yya-sopimus uudistaa ja millä ehdoilla. Saatuaan elokuussa 1955 tiedon Porkkalan palauttamisesta Paasikivi päätti suostua yya-sopimuksen jatkamiseen ilman muita kaavailemiaan ehtoja. Toisaalta Suomen parantunutta asemaa kuvastaa kuitenkin se, että Porkkalan takaisin saaminen katsottiin riittäväksi sopimuksen jatkon perusteeksi.