Sisäpoliittinen kamppailu koski myös puolustuslaitosta. Puolustusvoimien henkilöstö oli joutunut tappiolliseksi kääntyneen sodan jälkeen sekä syntipukin asemaan että syytetyksi demokratian vastaisuudesta.
Äärivasemmiston vaatimukset “armeijan demokratisoimiseksi” itäblokin mallin mukaisesti eivät kuitenkaan toteutuneet. Oli selvästi hankalampi saada otetta puolustusvoimiin kuin esimerkiksi Valpoon tai yleisradioon. Yksistään sotilasvirkojen kelpoisuusvaatimukset olivat jo esteenä.
Lisäksi Suomen valtiosääntö antoi tasavallan presidentille ylipäällikkönä mahdollisuuden pitää käsissään kaikki merkittävät puolustuspolitiikan ratkaisut, kun puolustusministerille kuuluva budjettivaltakaan ei sodanjälkeisissä oloissa tarjonnut muita vaihtoehtoja kuin pakollisista kulutusmenoista huolehtimisen.