Kylmän sodan blokkien jakamassa Euroopassa Suomi säilytti itsenäisyyteensä ja demokraattisen yhteiskuntajärjestyksensä. Verrattuna muihin Saksan ja Neuvostoliiton välialueen maihin Suomi sai osakseen erikoiskohtelun, johon luonnollisesti Suomen omilla toimilla oli merkittävää vaikutusta.
Suomen sodanjälkeiseen erityisasemaan vaikuttivat perustavasti torjuntataistelujen onnistuminen kesällä 1944 sekä aselevon ja välirauhansopimuksen aikaansaaminen syyskuussa. Sodasta irtautumisen onnistumista oikealla hetkellä helpotti merkittävästi se, että Suomi jäi sivuun suursodan painopistealueilta, kun puna-armeijan hyökkäys suunnattiin kohti Berliiniä. Puolueettomana silloin ja vielä myöhemminkin pysynyt Ruotsi antoi Suomelle poliittista selkänojaa ja käytännön apua sodan jälkitilanteesta selviytymiseen.
Sotatoimista suuresti kärsinyt Neuvostoliitto tarvitsi kipeästi sotakorvauksia. Suomi kykeni niitä toimittamaan jo joulukuusta 1944 alkaen, kun sota vielä jatkui Keski-Euroopassa. Nykyisin jo tiedetään, että Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin halusi vakauttaa sisäpoliittisen tilanteen Suomessa juuri sotakorvaustoimitusten jatkuvuuden takaamiseksi. Sitä voi nimittää eräänlaiseksi ”poliittiseksi henkivakuudeksi” tai ”turvatakuuksi” Suomelle.
Hyvin olennainen tekijä Suomen selviytymiselle sodanjälkeistä vuosista oli sisäpoliittisen vakauden suhteellisen hyvä säilyttäminen huolimatta sodan aikana patoutuneista paineista. Siihen liittyi ulkopolitiikan alalla suhteiden luomineen Neuvostoliittoon uudelta pohjalta. Presidentti Mannerheim ja pääministeri Paasikivi kykenivät näissä asioissa hyvään yhteistyöhön ja onnistuivat hankkimaan myös Neuvostoliiton luottamuksen Suomen kykyyn ja haluun täyttää välirauhansopimuksen määräykset. Maaliskuussa 1945 pidetyt eduskuntavaalit mahdollistivat kolmen suuren puolueen tasapainon ja yhteisen hallituksen muodostamisen.
Suomen perustuslaki kesti kriisiaikojen paineet, eikä lainsäädäntöä tai virkamieskunnan kokoonpanoa jouduttu radikaalisti muuttamaan myöskään sodanjälkeisissä vaikeissa oloissa. Se oli harvinainen saavutus koko Euroopassa, sillä monissa maissa maailmansota ja sen jälkiselvittelyt mullistivat yhteiskuntia perusteellisesti.
Kirjallisuutta
- Tuomo Polvinen, J.K. Paasikivi. Valtiomiehen elämäntyö 5 (2003), s. 3-40
- Kimmo Rentola, Niin kylmää että polttaa (1997), s. 46-80
- Jukka Tarkka, ”Suomen tie”, teoksessa Suomi 75. Itsenäisen Suomen historia 3 (1991), s. 233-238
- Pekka Visuri, Paasikiven Suomi suurvaltojen puristuksessa 1944-1947 (2015), s. 250-255