Jälkeenpäin on paljon kiistelty siitä, oliko kaappauksen uhka todellinen vai keksitty kommunistien vastainen propagandatoimi. Voidaan pitää jo varmistettuna, ettei Suomen kommunistisella puolueella ollut ainakaan Neuvostoliiton tukea kaappaushankkeelle eikä puolueen johto tehnyt mitään päätöstä toteutuksesta.

Kaappausuhka ja yya-sopimuksen aikaansaaminen liittyivät selvästi yhteen, mutta vaikutussuhteita ei ole aivan helppo määrittää. Sekä Suomen hallitus että kommunistipuolueen jäsenet valmistautuivat kaikesta päättäen sellaisen tilanteen varalle, että sopimusneuvottelut ajautuisivat kriisiin tai sopimusta ei lopulta syntyisikään. Molemmissa tapauksissa olisi odotettavissa vähintään kommunistien käynnistämä raivokas kampanja Paasikiveä vastaan tai jopa suora vallankaappausyritys.

Paasikiven kannalta oli kuitenkin tuossa tilanteessa tarpeellista näyttää sekä ulkomaisille tarkkailijoille että kotimaassa kansalaisille, että vaaraa pidettiin todellisena ja toimet mitoitettiin sen mukaisesti. Hän pystyi siten vahvistamaan kuvaa määrätietoisesta johtajasta, joka yya-sopimuksen teosta huolimatta kykenee itsenäiseen päätöksentekoon.

Sen sijaan ei tunnu todennäköiseltä, että sopimuksen allekirjoittamisen ja ratifioimisen jälkeen enää olisi ollut kommunistien vallankaappauksen vaaraa, koska yya-sopimuksen teksti ei sisältänyt mitään määräyksiä, jotka olisivat sisäpoliittisesti menneet yli Pariisin rauhansopimuksen artikloista.