Jälleenrakennuksen laajuus sekä raaka-aineiden ja tehokkaiden työkoneiden puute aiheuttivat suuren työvoimatarpeen. Sotakorvaustoimitusten aloitus vaikutti lisäksi siihen, että kahtena sodanjälkeisenä vuotena Suomessa ei koettu työttömyyttä vaan jatkuvaa työvoimapulaa. Yhteiskuntarauhan kannalta se oli myönteinen seikka, mutta talouden alalla kielteiset vaikutukset ilmenivät voimakkaana rahan arvon heikentymisenä. Sodanjälkeisinä vuosina inflaatio söi nopeasti säästöt sekä heikensi palkkojen ja erilaisten rahallisten korvausten ostoarvoa. Siitä kasvoi tyytymättömyyttä muun muassa virkamiesten keskuudessa.
Siirtoväen ja rintamamiesten asuttaminen suurelta osin maaseudulle “kylmille tiloille” oli osaksi taloudellinen välttämättömyys ja osaksi poliittisesti motivoitua toimintaa yhteiskuntarauhan turvaamiseksi. Suuri osa uusista pientiloista syntyi Pohjois- ja Itä-Suomeen. Parin vuosikymmenen kuluessa kävi kuitenkin ilmi, ettei noilla “asutustiloilla” useinkaan ollut taloudellisesti menestymisen mahdollisuuksia, vaan ihmiset joutuivat muuttamaan työnhakuun kaupunkeihin ja Ruotsiin.
Kirjallisuutta
- Kansakunta sodassa 3: Kuilun yli (1992), s. 130 – 139 ja 306 – 311
- Johannes Virolainen, Siirtokarjalaiset 1941 – 44 (1989)
- Hannu Ilmonen, “Uudestaan agraaripoliitikkona” teoksessa Tuomo Polvinen, J.K. Paasikivi. Valtiomiehen elämäntyö 4 (1999), s. 53 – 62
- Suomen historia 8 (1988), s. 51-55
- Pekka Visuri, Paasikiven Suomi suurvaltojen puristuksessa 1944-1947 (2015), s. 127-139.