Suomen sodanjälkeistä ulkopolitiikkaa ryhdyttiin kutsumaan “Paasikiven linjaksi”, koska J.K. Paasikivellä oli sen hahmottamisessa ja käytännön johtamisessa keskeinen asema.

Pääministeri Paasikiven toiminnan lähtökohtana syksyllä 1944 oli välttämättömyys tunnustaa tappio sodassa ja sen myötä syntynyt velvollisuus välirauhansopimuksen ehtojen täyttämiseen. Samalla oli pidettävä huolta Suomen kansallisista eduista, ennen kaikkea itsenäisyydestä ja laillisesta yhteiskuntajärjestyksestä, sekä ryhdyttävä määrätietoisesti jälleenrakennukseen.

Perustavana olettamuksena Paasikivellä oli arvio, että Neuvostoliiton intressit Suomessa olivat puolustuksellisia. Jos suomalaiset pystyisivät saamaan venäläiset vakuuttuneiksi siitä, etteivät tule antamaan aluettaan Neuvostoliiton vihollisten käyttöön, edellytykset itsenäisyyden säilyttämiselle ja hyvälle naapurisovulle olisivat olemassa. Sodanjälkeisessä tilanteessa tämä merkitsi ennen kaikkea sitä, että välirauhansopimuksen ehdot oli täytettävä. Vähitellen paranisivat edellytykset myös Suomen puolueettomuusaseman tavoittelulle.