Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa ja sitä seuraavassa lehdistössä oli huomio 1960-luvulla vahvasti kiinnittyneenä Vietnamissa ja sen lähialueilla käytyihin taisteluihin sekä yhä lisääntyvästi myös Lähi-itään. Vietnamin sodan päättymisen jälkeen 1970-luvun puolivälissä amerikkalaiset liennytyksen kriitikot syyttivät hallitusta liiasta myöntyvyydestä tai jopa suoranaisesta perääntymisestä Neuvostoliiton ja kommunismin vyörytyksen edessä.
Yhdysvalloissa eri osapuolet syyttelivät toisiaan Vietnamin sodan tappiosta. Tällöin kansainvälisen politiikan alalla tapahtunut liennytys helposti yhdistettiin mielikuvissa kokemuksiin 1930-luvulla Euroopassa harjoitetusta “lepyttämispolitiikasta” (engl. appeasement), kun sen keinoilla ei onnistuttu estämään Hitleriä laajentamasta valtapiiriään. Vaadittiin yhä kovenevin äänenpainoin kommunismin patoamista samaan tapaan, kuin oli tehty 1950-luvulla Trumanin opin puitteissa.
Kylmän sodan kuumimmat rintamat olivat 1970-luvun lopulta alkaen “kolmannessa maailmassa”, erityisesti sisäisissä konflikteissa Etelä-Amerikan ja Afrikan maissa. Niiden yhteydessä sekä lännestä että idästä tuettiin omia suojatteja.