Etelä-Amerikassa sekä hallitusten että niitä vastustaneiden sissiliikkeiden toimintamenetelmät olivat hyvin väkivaltaisia, joten oli aihetta puhua “likaisista sodista”. Niille oli tyypillistä, että hallitukset käyttivät oppositiovoimia vastaan usein lakiin perustumattomia voimakeinoja. Niistä ei yleensä haluttu päästää julkisuuteen mitään tietoja, ja laitonta toimintaa perusteltiin sillä, etteivät hallitusten vastustajatkaan toimineet laillisesti.

Vasemmistolaiset vallankumoukset onnistuivat aluksi muun muassa Chilessä ja Nicaraguassa. Yhdysvallat ryhtyi tukemaan vastavallankumouksia, joka yleensä johtivat vallan palauttamiseen oikeistohallituksille.

Valtakamppailu Etelä-Amerikassa kiihtyi 1970-luvun kuluessa, jolloin Yhdysvallat lisäsi tukea suojateilleen, mutta Neuvostoliitto ei kyennyt tarjoamaan tasavertaista vastusta. Monessa tapauksessa Neuvostoliitolla ei ollut noissa konflikteissa mitään roolia, mutta Yhdysvalloissa ja sen tukemien hallitusten taholta kommunismin vastustaminen esitettiin perusteena oikeistovoimien avustamiselle.