Kansallisen itsetunnon nousu tuli esille Suomen marsalkka Mannerheimin hautajaisten yhteydessä talvella 1951. Mannerheim oli viettänyt elämänsä viime vuodet Sveitsissä muistelmien kirjoittamiseen keskittyneenä. Hautajaiset 4. helmikuuta muodostuivat suureksi valtiolliseksi ja kansalaistapahtumaksi.

Presidentti Paasikiven päiväkirjamerkintä hautajaispäivältä kertoo taustalla vaikuttaneista poliittisista jännitteistä mutta myös Mannerheimin saavuttamasta kansallisen merkkihenkilön asemasta: “Toimitus oli kaikin puolin arvokas ja kaunis. Kommunistit ovat kirjoittaneet surkeasti ja häpeämättömästi Mannerheimista ja hautajaisista. Fagerholm piti hyvän puheen, joka tosin kulki yläkantilla, mutta se on tällaisissa tilaisuuksissa tavallista.”

Mannerheimin muistelmien ilmestyminen vuosina 1951 – 1952 herätti laajalti keskustelua koetuista sodista ja marsalkan historiallisesta merkityksestä. Kyseessä oli ennen kaikkea valtiollisen ja sotilasjohdon vastaus sodan jälkeen esitettyyn voimakkaaseen arvosteluun. Mannerheimin muistelmat koettiin ikään kuin sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin liittyvänä myöhästyneenä puolustuspuheenvuorona ja ylipäällikön jättämänä poliittisena testamenttina. Tutkijoiden ja monien muiden henkilöiden kriittisemmät puheenvuorot saivat vielä odottaa lähdetilanteen parantumista ja myös yleistilanteen vakautumista.