Nordekiin sisältyi siis alusta alkaen epävarmuutta, joka lisääntyi vuoden 1969 kuluessa, kun EY tarjosi jäsenyysneuvotteluja Tanskalle ja Norjalle. Lisäksi Iso-Britannia oli lähdössä vapaakauppaliitto Eftasta.
Suomen hallituksen asemaa hankaloitti myös se, että Neuvostoliitto ilmoitti vastustavansa Nordekia. Vaikeuksista huolimatta sopimus valmistui syksyn 1969 kuluessa allekirjoitusvalmiiksi paljolti Ruotsin aktiivisuuden ansiosta. Maaliskuussa 1970 Suomen hallitus kuitenkin päätti jättää sopimuksen allekirjoittamatta, jolloin koko hanke kohta raukesi.
Suomessa syntyi sisäpoliittista kiistaa suhtautumisesta Nordekiin, jota pääministeri Mauno Koivisto pyrki edistämään. Kun hanke epäonnistui, kiistely yhä jatkui, ja alettiin myös etsiä syyllisiä.