Näyttävimmät kiistat Euroopassa käytiin keskikantaman “euro-ohjuksista”, joita vuonna 1979 tehdyn päätöksen mukaan alettiin sijoittaa asemiinsa syksystä 1983 alkaen.
Uudet ballistiset ja risteilyohjukset ulottuivat Länsi-Euroopasta Moskovan tasalle, ja niitä oli lähes mahdotonta torjua. Tällaista ohjelmaa saatettiin tulkita valmistautumiseksi tuhoamaan Neuvostoliiton ydinaseistus yllättävällä ensi-iskulla. Neuvostoliitto ainakin varautui sellaiseen omilla vastatoimillaan, joten ydinsodan vaara kasvoi.
Molemmilla osapuolilla oli 1980-luvun puolivälin aikoihin Euroopassa kyky aloittaa ydinaseiskut nopeasti. Vastapuolella oli yhä myös kyky reagoida sellaiseen hyökkäykseen omilla ydinaseillaan. Tällaista tilannetta pidettiin aiheellisesti vaarallisena, mistä syystä kasvoi paine aloittaa ydinaseistuksen rajoittamiseen tähtäävät neuvottelut.