Paasikiven mielestä puolustusasioissa ei saanut antaa venäläisille huomauttamisen aihetta, mutta toisaalta maanpuolustuksen perusteita ei saanut romuttaa. Käytännössä tätä periaatetta oli vaikea toteuttaa, joten materiaalinen ja liikekannallepanovalmius alkoi heikentyä uhkaavasti.
Maavoimille oli varikoissa varsin runsas, noin 15 divisioonan aseistus, mutta se kärsi huollon puutteesta ja alkoi 1950-luvulla jo vanhentua suhteessa ulkomaiseen asekehitykseen.
Ilma- ja merivoimien kalusto oli jo lähes romutuskunnossa, joten oli varmistettava ainakin koulutuksen jatkuminen.
Kirjallisuutta
- Vilho Tervasmäki, Puolustushallinto sodan ja rauhan aikana 1939 – 1978 (1978), s. 237-308
- Suomen puolustusvoimat 1944-1974 (2006), s. 16-30
- Pekka Visuri, Puolustusvoimat kylmässä sodassa (1994), s. 56-116
- Pekka Visuri, Idän ja lännen välissä – puolustuspolitiikka presidentti Kekkosen kaudella (2010), s. 22-31