Ruotsi oli sodan aikana tukenut Suomea monin tavoin ja pysyi tässä suhteessa tärkeimpänä ulkomaana myös 1950-luvulla. Ruotsin omaksuma liittoutumattomuuteen perustuva vaikkakin selvästi länteen orientoitunut ulkopolitiikka helpotti suhteiden ylläpitoa.
Maan lehdistö arvioi kuitenkin edelleen kriittisesti Suomen asemaa ja oli verraten vähän kiinnostunut ottamaan tarkemmin selvää maan asioista. Tietonsa se hankki lähinnä Suomen ruotsinkielisiltä piireiltä, ja Tukholman kautta ne välittyivät edelleen maailmalle, sillä läntisiä kirjeenvaihtajia ei Helsingissä toiminut juuri lainkaan.