Vuonna 1969 Euroopan tilanne oli Suomen kannalta jossain määrin muuttunut verrattuna vuosikymmenen puolivälissä alkaneeseen liennytyskehitykseen. Tshekkoslovakian miehityksen jälkitilanne kiristi ilmapiiriä koko Euroopassa, mutta toisaalta Saksan kysymykseen odotettiin vihdoinkin merkittäviä ratkaisuja liittokansleri Willy Brandtin aloittaman ”uuden idänpolitiikan” myötä.
Oli myös nähtävissä, että Suomi joutuu hakeutumaan entistä läheisempään yhteyteen läntisten talousjärjestöjen kanssa varmistaakseen kauppapoliittiset etunsa. Helsingissä arvioitiin, että tuosta prosessista tulisi vaikea
Presidentti Kekkonen päätyi lähipiirinsä kanssa neuvoteltuaan ratkaisuun, että Suomen kannattaisi tehdä oma aloite turvallisuuskonferenssin järjestämiseksi mutta laajemmalta pohjalta kuin oli mainittu Neuvostoliiton ehdotuksessa.