Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet vakiintuivat 1950-luvun alussa, jolloin Urho Kekkonen alkoi kohota merkittäväksi idänpolitiikan taitajaksi ja Paasikiven luottomieheksi.
Vaikka kylmän sodan jännitys kiristyi 1950-luvun alkuvuosina, Neuvostoliitto tyytyi tilanteen säilyttämisen Suomen suunnalla pääpiirtein entisellään. Myöskään Varsovan liiton perustaminen vuonna 1955 ei aiheuttanut siinä suhteessa uusia toimenpiteitä. Suomi oli edellisenä syksynä kieltäytynyt osallistumasta Neuvostoliiton Moskovaan koolle kutsumaan turvallisuuskokoukseen vedoten siihen, etteivät läheskään kaikki Euroopan maat olleet tulossa mukaan.