Hallitukset olivat lyhytikäisiä, ja politiikkaa leimasi jo valmistautuminen Paasikiven jälkeiseen aikaan. Kekkonen ehti vuosina 1950-1956 olla pääministerinä viidessä hallituksessa ja kerran ulkoministerinä.
Presidentti Paasikivi, joka marraskuussa 1950 täytti 80 vuotta, alkoi tottua ajatukseen, että Kekkosesta tulisi hänen seuraajansa. Neuvostoliiton taholta esitettiin vielä toivomuksia, että Paasikivi jatkaisi presidenttinä.
Kekkosella oli paljon vastustajia. Hänen tärkeimmäksi vaihtoehdokseen nähty Fagerholm ei ollut Neuvostoliitolle mieluinen vaihtoehto presidentiksi.
Kirjallisuutta
- Olavi Borg – Risto Sänkiaho, “Punamullasta politiikan perusratkaisu puoleksi vuosisadaksi” teoksessa Suomalaisten tarina 3 (1993), s. 86 – 91
- Kari Hokkanen, Kekkosen maalaisliitto 1950 – 1962 (2002)
- Lasse Lehtinen, Aatosta jaloa ja alhaista mieltä (2002), s. 151 – 280
- Jukka Nevakivi, Miten Kekkonen pääsi valtaan ja Suomi suomettui (1996), s. 11 – 111
- Tuomo Polvinen, J.K. Paasikivi. Valtiomiehen elämäntyö 5, 1948 – 1956 (2003)
- Jukka Seppinen, Urho Kekkonen – Suomen johtaja (2004), s. 178 – 228
- Juhani Suomi, Kuningastie. Urho Kekkonen 1950 – 1956 (1990)
- Juhani Suomi, Suomi, Neuvostoliitto ja yya-sopimus (2016), s. 119-174