Tieto Stalinin kuolemasta maaliskuussa 1953 otettiin ristiriitaisesti vastaan niin Neuvostoliitossa kuin muuallakin. Useimmat kokivat sen suureksi helpotukseksi ja odottivat parempien aikojen koittavan. Kuitenkin miljoonat ihmiset Neuvostoliitossa surivat aidosti suuren johtajan poismenoa ja tunsivat olevansa tavallaan tyhjän päällä. Odotettavissa oli myös sekasortoa ja valtataistelua, vaikka uusi johto aluksi korosti jatkuvuutta.
Ensimmäiset merkit stalinistisen järjestelmän rakoilusta saatiin Itä-Saksasta kesäkuussa 1953, kun kansa kapinoi tiukkoja työnormeja vastaan. Neuvostopanssarit kukistivat kansannousun nopeasti, mutta tapahtuma osoitti mielialojen kireyden ja vapausodotuksien voimakkuuden. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta Stalinin jälkeiset johtajat ryhtyivät joukoittain vapauttamaan työleireille suljettuja poliittisia vankeja.