Kesällä 1944 oli saatu jo kokemus siitä, että suurvallan hyökkäys kykenee murtamaan tavanomaiset puolustusasemat. Suomeen nähden Neuvostoliiton suhteellinen voima oli noista ajoista edelleen merkittävästi kasvanut, joten tavanomainen puolustus itärajalla ei enää tullut kysymykseen.
Sen sijaan yya-sopimuksen edellyttämä puolustuskyky läntisiä maahyökkäyksiä vastaan oli aikaansaatavissa tavanomaisilla menetelmillä, sillä arvioitiin käytettävissä olevan riittävästi aikaa joukkojen perustamiseen ja ryhmittämiseen puolustusasemiin.