Suomen ensimmäisen ydinvoimalan rakentaminen osoittautui poliittisesti ja kaupallisesti vaikeaksi hankkeeksi. Idän ja lännen kilpailutilanteessa Suomella oli vaikeuksia pitää päätösvalta omissa käsissä ja säilyttää puolueettomuuspolitiikan uskottavuus. Ydinvoimalan tilaamista pidettiin poliittisena valintana.
Neuvostoliiton painostuksen ja kauppapoliittisten syiden vuoksi ensimmäinen ydinvoimala päätettiin vuonna 1969 tilata Neuvostoliitosta ja rakentaa Loviisaan. Siihen perusrakenteet tulivat Neuvostoliitosta, mutta suuri osa valvontatekniikasta oli kuitenkin läntistä. Teknologioiden yhdistämistä jonkin verran epäiltiin, mutta hanke osoittautui kokonaisuudessaan onnistuneeksi.
Pian Loviisan voimalan tilauksen jälkeen tehtiin päätös ruotsalaisten toimittamalla tekniikalla varustetun voimalan rakentamisesta Rauman lähelle Eurajoen Olkiluotoon.