Pääministerikautenaan marraskuusta 1944 maaliskuuhun 1946 Paasikivi joutui käytännössä hoitamaan myös monia tasavallan presidentille kuuluvia tehtäviä, koska marsalkka Mannerheim sairasteli ja oleskeli useita kuukausia ulkomailla. Kuitenkin ratkaisevassa vaiheessa talvella 1944 – 1945 Mannerheim ja Paasikivi toimivat yhdessä Liittoutuneiden valvontakomission esittämien vaatimusten toteuttamiseksi Suomen kansallisten etujen kannalta tyydyttävällä tavalla. Heidän välillään vallitsi yhteisymmärrys peruslinjasta, joskin käytännön ratkaisujen teossa syntyi usein erimielisyyttä.

Porkkalan palautusneuvottelut Moskovassa syyskuussa 1955. Presidentti J. K. Paasikivi ja korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja Kliment Vorošilov keskustelevat ortodoksisessa kirkossa.
Suurena etuna sekä Mannerheimilla että Paasikivellä oli heidän pitkä kokemuksensa Venäjän/Neuvostoliiton politiikasta ja suurvallan toimintalogiikasta yleensäkin. He edustivat ajattelultaan klassista poliittista realismia, jonka mukaan kansainvälisessä politiikassa ja strategiassa valtiot ajavat omia etujaan. Myös suurvallat ovat valmiit tekemään kompromisseja, jos voimasuhteet siihen pakottavat tai edut muuten ovat yhteen sovitettavissa. Tällaista ajattelua kuvastaa Paasikiven usein viljelemä sanonta: “Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustamisessa.”