Kylmän sodan päätösvaiheessa valtiojohdon varovaisuuteen kehottavia toimia ei enää yhtä hyvin ymmärretty kuin aikaisemmin, vaan verraten yleisesti vaadittiin rohkeampia kannanottoja muun muassa Baltian maiden itsenäisyyden puolesta.
Pitkälle menevien johtopäätösten tekoon tuosta vaiheesta ei aika ole vieläkään kypsä, eikä turvallisuuspolitiikan tuloksia voi suoranaisesti mitata toimenpiteiden saaman suosion perusteella.
Päätöksentekijöillä ei silloin voinut olla mitään varmuutta, että Neuvostoliiton hajoaminen sujuisi lopulta yhtä rauhanomaisesti kuin koko kylmän sodan päätös Euroopassa. Aseelliset yhteenotot Kaukasiassa ja Jugoslavian sotaisa hajoaminen ovat esimerkkejä siitä, mitä olisi voinut tapahtua myös Baltian maissa.
Ei siis ole päteviä perusteita moittia valtiojohdon toimia liian varovaisiksi, sillä Neuvostoliiton hajoaminen vuoden 1991 kuluessa olisi äkkiä voinut kärjistyä väkivaltaiseksi kamppailuksi, eikä siihen Suomen kannanotoilla olisi voitu paljoakaan vaikuttaa. Tältä kannalta katsottuna varovaisuus oli paikallaan.