Yhdysvaltojen talous oli vuonna 1981 yhä vaikeuksissa, mutta se ei estänyt sotilasmenojen nostamista 13 prosentilla vuoden 1982 budjetissa. Ohjelman mukaan vuotuisten korotusten oli sen jälkeen määrä olla kahdeksan prosentin luokkaa.
Myös keskustiedustelupalvelu CIA:n budjettia kasvatettiin tuntuvasti. Yhdysvallat voimisti tukeaan salaisille operaatioille ”kolmannessa maailmassa” horjuttaakseen vasemmistolaisten hallitusten valta-asemia.
Ydinasestrategiaa muokattiin siten, että oli saavutettava kyky käydä usean kuukauden mittaista ydinsotaa eikä vain estää sellaisen syttyminen. Sitä varten rakennettiin entistä tarkempia ja helppokäyttöisempiä ydinaseita.
Asiantuntijoiden keskuudessa epäiltiin kuitenkin ydinaseoppien toimivuutta ja erityisesti mahdollisuuksia käydä rajoitettua ydinsotaa. Myös kongressissa vastustettiin verraten laajalti uudentyyppisten ydinaseiden hankkimista.