Suomen puolustuksen suunnittelijoille oli käynyt selväksi, että suurvaltojen sotilaallisen voiman kasvu heikensi suuresti maanpuolustuksen uskottavuutta ja vaati uusia toimenpiteitä ongelman ratkaisemiseksi. Toistaiseksi sellaisia ei ollut näkyvillä.
Kalustohankinnat Neuvostoliitosta mahdollistavat tavanomaisen puolustuksen kehittämisen, mutta se perustui yhä toisen maailmansodan aikaisille opeille. Liikekannallepanojärjestelmä oli hidas, sekä jalkaväen ja tykistön pääosan varustetaso oli heikko.
Eritysenä ongelmana oli ilmapuolustus. Ilmavalvontatutkat olivat uusimisen tarpeessa, ja torjuntahävittäjien hankinnat vasta alullaan. Ilmatorjuntaohjuksia ollut lainkaan.