Ilmavoimien torjuntahävittäjien korvaamista uusilla oli valmisteltu jo useita vuosia 1980-luvun lopulta alkaen. Kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliiton hajottua ei ollut enää aihetta pitää kiinni periaatteesta, jonka mukaan aseistusta oli hankittu tasapainoisesti idästä ja lännestä.
Monivaiheisen tarjouskilpailun jälkeen valinta osui yhdysvaltalaiseen F/A 18 Hornet -hävittäjään, joita ostettiin kaikkiaan 64. Hornetien kallis hinta vaaransi suunnitellun maavoimien varustamisen, mutta tilanne ainakin osaksi korjautui, kun DDR:n kansanarmeijan jäämistöstä ostettiin edullisesti suuri määrä maavoimien kalustoa, lähinnä panssarivaunuja ja tykistöä.
Kirjallisuutta
- Tuomas Forsberg – Tapani Vaahtoranta (toim.), Johdatus Suomen ulkopolitiikkaan (1993)
- Jorma Kallenautio, Suomi kylmän rauhan maailmassa (2005), s. 483-512
- Ermei Kanninen, Suomen puolustus (1994)
- Ahti Lappi, Ilmatorjunta kylmässä sodassa (2003), s. 473-481
- Klaus Törnudd, Uuteen maailmanjärjestykseen (1992) ja Turvallisuus on oven avaamista (2005)
- Unto Vesa (toim.), Yya. Aika ja sopimus (1998)
- Pekka Visuri, “Asevoimien ja sotilaallisten doktriinien kehitys” teoksessa Puolustusvoimat 2000-luvun yhteiskunnassa (1993)
- Pekka Visuri (toim.), Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan linjaukset (2003), s. 36-41