Poliittisen filosofian alaan kuuluvat pohdinnat realismin ja idealismin välisten erojen merkityksestä ja toimivuudesta ovat kylmän sodan jälkeen voineet jatkua vakaassa ja rauhallisessa Pohjolassa. Myös Itämeren alue pysyi rauhallisena, kun suuret asevoimien keskitykset purettiin.
Maailmanpolitiikan huomio kääntyi 1990-luvun alussa jo Lähi-idän ja eteläisen Aasian kriisialueille sekä taloudellista ja poliittista painoarvoaan nostavan Kiinan suuntaan. Euroopassa elettiin ennen näkemättömän rauhallista ja taloudellisen hyvinvoinnin kautta.
Kirjallisuutta
- Osmo Apunen, Murrosaikojen maailmanpolitiikkaa (2004) ja Linjamiehet (2005)
- Jaakko Blomberg, Vakauden kaipuu. Kylmän sodan loppu ja Suomi (2011)
- Entäs kun tulee se yhdestoista? Suomettumisen uusi historia (toim. Johan Bäckman, 2001)
- Tuomas Forsberg – Tapani Vaahtoranta (toim.), Johdatus Suomen ulkopolitiikkaan (1993)
- Lauri Haataja, “Koiviston aika” teoksessa Suomi 75. Itsenäisen Suomen historia 4 (1992)
- Unto Hämäläinen ja Terho, Lännettymisen lyhyt historia (1998)
- Max Jakobson, Tilinpäätös (2003)
- Jorma Kallenautio, Suomi kylmän rauhan maailmassa (2005)
- Mauno Koivisto, Kaksi kautta I (1994), Historian tekijät (1995) ja Grannar (2008)
- Henrik Meinander, Tasavallan tiellä (1999)
- Tuomo Polvinen, J.K. Paasikivi. Valtiomiehen elämäntyö 5, 1948 – 1956 (2003)
- Juhani Suomi, Umpeutuva latu (2000) ja Suomi, Neuvostoliitto ja yya-sopimus (2016)
- Jouko Vahtola, Suomen historia (2004); Unto Vesa (toim.), Yya. Aika ja sopimus (1998)
- Pekka Visuri, Suomi kylmässä sodassa (2006) ja Maailman muutos ja Suomi (2011)