Suomen ulkomaankauppa oli 1950-luvun puolivälissä jo verraten pitkälle vapautunut säännöstelystä mutta perustui paljolti tuontilisensseihin ja kahdenvälisiin kauppasopimuksiin.

Vuonna 1957 muodostettiin eräiden länsimaiden kanssa Helsinki-klubi, jonka puitteissa suomalaiset voivat harjoittaa ulkomaankauppaa monenkeskisesti, joskin yhä valuutanvaihtorajoitusten ja tuontikiintiöiden alaisina. Järjestely takasi Suomelle samanlaisen aseman kuin oli OEEC-mailla.

Jäsenyys Marshall-apua varten alunperin luodussa OEEC:ssa olisi ollut vielä ulkopoliittisesti liian arka asia, joten ongelma kierrettiin erityissopimuksella.