Tuon “yöpakkaskriisin” syistä ja tapahtumista on kiistelty, ja sitä on tulkittu hyvin monella tavoin. Joka tapauksessa kävi selväksi, että sen ratkaisussa presidentti Kekkonen esitti pääosaa käyttäen hyväksi suoria suhteitaan neuvostojohtoon.
Ulkoasiainministeriö jäi päätöksenteosta kovasti syrjään, joten ministeriön virkamiehet ymmärrettävästi vastustivat uutta tapaa hoitaa ulkopolitiikkaa. Myös Fagerholmin hallituksessa olleiden puolueiden keskuudessa oltiin tyytymättömiä tapaan, jolla hallitus hajotettiin.