Puolustusvoimien materiaalinen valmius parani 1960-luvulla erityisesti puolueettomuuden suojaamisen ja alueellisen koskemattomuuden vaatimiin tehtäviin. Maavoimien suurten reservien varustaminen kävi entistä vaikeammaksi sodan ajalta periytyvien varastojen vanhentuessa ja kuluessa loppuun.
Katsottiin kuitenkin tarpeelliseksi ylläpitää kykyä perustaa liikekannallepanossa suuret maavoimat ja hankkia niille perusaseistus maan eri osien puolustamista varten. Puolustusvoimien vakinaisen henkilöstön ja reservien koulutus oli melko hyvässä kunnossa, mutta materiaalinen valmius pysyi verraten heikkona. Erityisen vakavia puutteita oli ilmapuolustuksen alalla.
Kirjallisuutta
- Pertti Salminen, Puolueettomuuden nimeen (1995), s. 257-370
- Sakari Simelius, Puolustusvoimien puolesta (1983), s. 277-279
- Pekka Visuri, Totaalisesta sodasta kriisinhallintaan (1989), s. 207-216
- Pekka Visuri, Idän ja lännen välissä – puolustuspolitiikka presidentti Kekkosen kaudella (2. p. 2016), s. 117-204