Sosiaalidemokraatit kärsivät vielä vuonna 1962 hajaannuksesta ja kokivat eduskuntavaaleissa tappion. Vuoden 1963 puoluekokouksessa valittu uusi johto aloitti eheytystyön sekä omassa puolueessaan että yleensäkin vasemmistossa. Toistaisesti kuitenkin vasemmistososiaalidemokraattien muodostama Työväen ja Pienviljelijöiden Sosialidemokraattinen Liitto (TPSL) pysyi erossa emäpuolueestaan.
SDP:n uusi puheenjohtaja Rafael Paasio lupasi siirtää puolueen linjaa “pari piirua vasemmalle”. Tähän sisältyi sisäpolitiikassa vasemmistoyhteistyön tehostaminen ja ulkopolitiikan alalla tunnustautuminen Kekkosen edustaman linjan tukijaksi, mikä merkitsi myös pyrkimystä idänsuhteiden parantamiseen.
Kekkonen puolestaan lupasi tulla SDP:tä vastaan ja menikin vuonna 1964 pitämään puheen Helsingin työväentalolle. Sitä pidettiin symbolisesti tärkeänä eleenä.
Näyttävintä SDP:n uudessa orientaatiossa oli “asevelisosialistina” tunnetun Väinö Leskisen julkinen kääntymys Kekkosen linjalle vuonna 1965 ja siihen liittyneet matkat Moskovaan tapaamaan neuvostojohtoa.