Uuden maailmanjärjestön perustamisen valmistelukokous pidettiin jo vuonna 1944. Jaltan konferenssissa helmikuussa 1945 tehtiin lopulta päätös, jonka mukaisesti Yhdistyneiden Kansakuntien perustamisesta päättävä kokous kutsuttiin koolle San Franciscoon 25.4.1945 alkaen.

Suurvaltojen johtajat sopivat keskenään turvallisuusneuvoston kokoonpanosta ja päätöksentekotavasta, joka turvasi viidelle pysyvälle jäsenmaalle vallan estää tarvittaessa veto-oikeudella päätöslauselmien voimaantulo. Näin haluttiin välttää Kansainliiton lamaantumiseen johtanut ongelma suurvaltojen haluttomuudesta alistua yhteisiin päätöksiin, jos ne tunsivat tärkeiden etujensa joutuvan uhanalaisiksi.

Turvallisuusneuvoston kokoonpanon ja päätöksentekomenettelyjen oli määrä kuvastaa todellisia kansainvälisen politiikan voimasuhteita paremmin kuin yleiskokouksen, jossa kaikilla jäsenvaltioilla on samanlainen äänivalta. YK:n perustamisen yhteydessä pyrittiin suurvallat kiinnittämään paremmin maailmanjärjestön päätöksentekoon ja päätösten toteuttamiseen, kuin oli tapahtunut vuonna 1919 perustetussa Kansainliitossa.

Siihen eivät liittyneet tai eri vaiheissa erosivat muun muassa Yhdysvallat, Saksa, Japani ja Italia. YK:ssa suurvallat ovat pysyneet jäseninä paljolti siitä syystä, että ne ovat voineet tarvittaessa estää itselleen epämieluiset turvallisuusneuvoston päätökset.

Perustamiskokoukseen saivat osallistua sellaiset valtiot, jotka olivat liittyneet sotaan Saksaa tai Japania vastaan. Neuvostoliiton vaatimuksesta myös sen osavaltiot, Ukraina ja Valko-Venäjä, hyväksyttiin YK:n jäseniksi.